Nukutko hyvin? Unikyselyyn vastaamalla saat uniasiantuntijan vastauksen.

Uni on ravinnon ja liikunnan ohella tärkein voimavara, jolla ylläpidämme terveyttämme ja hyvinvointiamme. Se myös häiriintyy helposti arjen vaatimuksista. Silloin tällöin huonosti nukutut yöt kuuluvat normaaliin elämään. Toisinaan kuitenkin pitkäaikainen univaje voi hiipiä elämään vähän kuin huomaamatta ja alkaa heikentää jaksamista ja terveyttä.

Vastaamalla Sleep Well – Work Well unikyselyyn saat unestasi uniasiantuntijan laatiman vastauksen. Kysely auttaa tunnistamaan mahdollisia palautumiseen ja vireystilaan liittyviä haasteita, joihin riittävän ajoissa puuttumalla voit lisätä elämänlaatuasi ja vahvistaa terveyttäsi. Parhaassa tapauksessa saat vahvistuksen sille, että kaikki on kunnossa, ja voit jatkaa hyvin nukuttuja öitä.

Unikyselyn tulokset käsitellään täysin luottamuksellisesti ja ne raportoidaan siten, että yksityisiä henkilöitä ei voida tunnistaa. Raporttia hyödynnetään Sleep well – Work Well hankkeen uniterveyttä edistävien ryhmien ja esimiesvalmennusten suunnittelussa.

Lyhyesti:

  • Saat työnantajaltasi linkin kyselyyn sähköpostiisi.
  • Tarvitset noin 15 min aikaa ja mittanauhan (varaa se lähelle).
  • Saat henkilökohtaisen uniasiantuntijan laatiman palautteen sähköpostiisi sekä  mahdolliset tutkimus- ja hoitosuositukset 1 – 3 viikon sisällä.
  • Kyselyssä voit ilmoittaa mahdollisen kiinnostuksesi osallistua keväällä 2020 järjestettäviin uniterveyttä edistäviin ryhmävalmennuksiin. Ryhmävalmennuksista lisätietoa täältä.
  • Vastaamalla olet mukana palkintojen arvonnassa, joka suoritetaan lokakuussa kyselyn sulkeuduttua.  

Huom! Unikysely on avoinna 9.9. –  22.9. (Saat linkin työnantajaltasi s-postiisi). Kyselyn vastausaikaa on jatkettu 29.9. saakka.

Vastaamalla kyselyyn autat samalla myös omaa organisaatiotasi kehittämään osaamista ja käytäntöjä, jotka tukevat koko työyhteisön työhyvinvointia ja uniterveyttä

Katso unikyselyn esittelyvideo tästä.

Unikyselyn laatii ja raportoi Vitalmed Oy Helsingin Uniklinikka.

9 thoughts on “Nukutko hyvin? Unikyselyyn vastaamalla saat uniasiantuntijan vastauksen.

    1. Päivi Franssila

      Hei Risto!
      Olethan yhteydessä esimieheesi, häneltä saat linkin kyselyyn.
      t. Päivi

      Vastaa
  1. Anna Häsä

    Haluan osallistua unitutkimukseen. Ja juu, en nuku mitenkään erityisen hyvin.

    Vastaa
    1. Päivi Franssila

      Hei Anna!
      Olethan yhteydessä esimieheesti, häneltä saat linkin kyselyyn.
      t. Päivi

      Vastaa
    1. Päivi Franssila

      Hei Mervi!
      Olethan yhteydessä esimieheesi, saat linkin kyselyyn hänen kauttaan.

      Vastaa
    2. Päivi Franssila

      Hei Mervi,
      Olethan yhteydessä esimieheesi, häneltä saat linkin kyselyyn.

      t. Päivi

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *